tiistai 2. huhtikuuta 2013

Milloin olemme tyytyväisiä siihen, mitä meillä jo on?

Olen viime aikoina miettinyt paljon omaa elämänasennettani ja tyytyväisyyttäni omaa elämääni kohtaan. Olen pohtinut varsinkin kysymystä siitä, miksi me ihmiset, minä mukaan lukien, emme oikein osaa olla tyytyväisiä siihen, mitä meillä jo on tai esimerkiksi minkälaisia olemme tai mitä saavutamme? Miksi mikään ei tunnu riitttävän, vaan haluamme aina jotain parempaa? Miksi on niin vaikeaa pysähtyä siihen, kuinka hyvin meidän asiamme todellisuudessa ovat ja kuinka paljon huonommin asiamme oikeastaan voisivat olla? Helposti tulee etsittyä nimenomaan niitä kohtia elämässä, jotka ovat omasta mielestä jotenkin huonosti kuin keskittyä sen sijaan niihin asioihin, jotka omassa elämässä ovat tosiasiassa todella hyvin.

Tyytymättömyys omaa elämää kohtaan näkyy usein myös ostoskäyttäytymisessämme, halussa omistaa koko ajan lisää ja lisää tavaraa. Haluamme koko ajan jotain uutta sen sijaan, että oppisimme olemaan tyytyväsiä siihen, mitä meillä jo on. Herää kysymys, miksi oikeastaan haluamme koko ajan lisää tavaroita? Mielestäni ostamme usein tavaroita siksi, koska emme saata olla tyytyväisiä omaan elämäämme jollain tavalla. Luulemme sen sijaan, että ostamalla lisää, tulemme entistä onnellisimmaksi. Tosiasiassa ostamiseen liittyvä onnellisuuden tunne on hyvin lyhytaikainen ja pian olemmekin taas haluamassa jotain uutta. Ostamisen kierre on siis loputon ja samalla unohdamme, että ostamalla emme voi todellisuudessa tulla yhtään onnellisemmaksi. Itse olen viime aikoina yrittänyt olla ostamatta koko ajan lisää jotain uutta ja pohtia sen sijaan todella tarkkaan, tarvitsenko todella jotain haluamaani tavaraa ja miksi ylipäätään jotain haluan ostaa ja omistaa.

Myös useat niin sanotut lifestyleblogit, myös omani mukaan lukien, keskittyvät paljon nimenomaan materiaaliseen asioihin, tavaroihin, joita markkinoidaan muille tai halutaan omistaa tai jo omistetaan. Näin useat blogit ovat samalla vahvistamassa myös kuvaa materian tärkeydestä ihmisten elämässä. Blogeja lukemalla monille voi nimenomaan muodostua kuva siitä, että tarvitsee jonkin blogissa mainostetun tuotteen tai tavaran tullakseen onnelliseksi ja "täydellisemmäksi" ihmiseksi. Ostetun tavaran myötä ostetaan myös tietynlainen identiteetti ja elämäntapa, joita myös erilaiset blogit ovat omiaan välittämään. En kirjoita tätä tuomitakseni blogeja, sillä keskittyyhän omakin blogini paljolti juuri materialistisiin asioihin, vaan tarkoituksenani on pikemminkin herättää pohtimaan sitä, tekeekö yletön tavaranmäärä todella ihmiset onnellisemmaksi.

Sen sijaan, että haluamme koko ajan lisää, meidän tulisi ymmärtää, että todellisuudessa meillä on jo varmasti kaikkea mitä ihminen ylipäätään tarvitsee, kuten terveys, vettä, ruokaa, koti, ystäviä sekä perhe. Lopulta ihminen tulee toimeen hyvin vähällä ja tärkeintä olisikin miettiä, mitä oikeasti tarvitsee ja mikä on tarpeeksi. Kun opimme tietämään, mikä on tarpeeksi, emme halua enää lisää, vaan voimme olla tyytyväisiä kaikkeen siihen, mitä meillä jo on. Tämä on varmasti monelle vaikea ja aikaavievä asia oppitavaksi, mutta kun sen lopulta ymmärrämme ja saavutamme, se on varmasti yksi tärkeimpiä oppeja elämässämme. Itse olen vasta aloittanut henkilökohtaisen matkani kohti tämänkaltaista kokonaisvaltaista tyytyväisyyttä.

Ostamisen ja omistamisen sijaan, voisimme myös miettiä, mikä todella tekee meidät onnellisiksi. Lopulta varmaan tajuamme sen, että ne hetket joihin liittyy jokin tavaran hankkiminen eivät ole läheskään niitä elämämme onnellisimpia hetkiä, vaan onnelliset hetket koostuvat aivan muista asioista kuin omistamisesta ja ostamisesta. Kun sitten on löytänyt ne asiat jotka tekevät meidät onnellisiksi, tie onneen ja tyytyväisyyteen piilee yksinkertaisesti tekemällä näitä onnea tuottavia asioita. Tällaisia asioita voi olla esimerkiksi puuhastelu jonkin harrastuksen parissa, ystävien tapaaminen, hyvään kirjaan uppoutuminen yms.


Mitkä asiat teidät tekevät onnelliksi? Entä osaatteko itse olla tyytyväisiä siihen, mitä teillä jo on, vai haikailettoko aina jotain lisää?


2 kommenttia:

  1. Anonyymi10.31

    Täytyy myöntää että koko ajan haaveilen jostain uusista vaatteista, elektroniikasta jne, mutta kyllä mä myös osaan arvostaa sitä mitä mulla on jo nyt :)

    VastaaPoista
  2. Pääasia tosiaan on, että osaa ainakin silloin tällöin arvostaa jo kaikkea sitä mitä jo on. Samalla varmaan paremmin huomaa se, että minullahan on jo oikeastaan tarpeeksi kaikkea :)

    VastaaPoista